Sivut

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukuisia pulinoita & arvonta!


Opinnot ovat olleet jo jonkin aikaa tämän syksyn osalta ohi, ja olen vihdoin itsekin pääsemässä mukaan tähän kiireettömään aikaan. Hetkeen ei ole tullut luettua mitään, mikä ei olisi koulua varten, viimeisin vapaaehtoisesti lukemani teos taitaa olla niinkin pitkän ajan takaa kuin marraskuun alusta. Ensi viikolla häämöttävä jouluaatto rauhallisene tunnelmineen muuttaa kuitenkin varmasti asian ja poistaa viimeisetkin lukujumin rippeet. Haaveissani olisi aloittaa ainakin Harry Potter -sarjan uudelleenlukeminen.

Täällä Turussa sää on ollut koko alkutalven sateinen, pimeä ja hyytävä. Suoraan sanottuna siis kamala. En oikeastaan edes muista, milloin viimeksi olisin kaivannut auringonpaistetta näin kipeästi. Onneksi kyseinen luonnonilmiö tuli kuitenkin todistettua tiistaina ja keskiviikkona, kun kävimme pyörähtämässä Helsingissä jouluisten torien, valojen ja musiikin keskellä.

Vaikka jouluisesta maisemasta ei ole tietoa, ajattelin kuitenkin pistää käyntiin tuon juhlapäivän kunniaksi arvonnan, jota olen jo koko syksyn ajan lupaillutkin. Palkintona on 20 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Jouluksi lahjakortti ei valitettavasti ehdi, mutta tammikuisiin alennusmyynteihin se taitaa osua juuri sopivasti. :-)

Arvonnan säännöt:
1. Aiemmista arvonnoista poiketen tähän voivat osallistua kaikki halukkaat, ei tarvitse olla kirjautunut lukijakseni. Ellet ole kirjautunut, täytyy sinun kuitenkin keksiä itsellesi jonkinlainen nimimerkki, jolla erotut muista. Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
2. Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen & suosittelemalla minulle jouluista kirjaa.
3. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 28.12.2014 klo 23.59. Voittajan ilmoitan seuraavana päivänä.

Rutkasti onnea kaikille arvontaan!

46 kommenttia:

  1. Osallistuu! Jouluisista kirjoista suosikkejani ovat ihanat Astrid Lindgrenin Melukylän joulu ja Lotta osaa mitä vain. Ne ovat vain niin söpöjä♥

    ellu.kevin@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Nautinnollista joulun aikaa! Oma joulusuosikkikirjani on ehkä Velho ja Leijona. On siinä nyt ainakin vähän jouluista menoa. =D

    Mukana arvonnassa, kiva kun järjestät! =D

    VastaaPoista
  3. Mukana kivassa arvonnassa.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Jouluiseksi kirjaksi voisin suositella Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjaa sen Kuusi-tarinan takia. Siinäpä oivallinen joulutarina :) Osallistun mielelläni arvontaan.

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan! Viisasten kivi on ehdoton suosikkini joulukirjaksi :) Tästä oli varmasti kauheasti apua kun kerran olitkin jo suunnitellut lukevasi tämän, mutta en keksinyt juuri nyt muutakaan kirjaa :D.

    VastaaPoista
  6. Jos haluat lukea joulunaikaan sijoittuvan dekkarin, vinkkaan Agatha Christien klassikkoa Simeon Leen testamentti. :) Osallistun mukavaan arvontaan. Oikein hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
  7. Pääni lyö nyt täysin tyhjää hyvien jouluisten kirjojen osalta. Itse kuitenkin olen lukemassa juuri Charles Dickensin Saiturin joulua, joten siinähän olisi klassikko jouluksi.

    Mukana arvonnassa olen. :D

    Mukavaa joulunodotusta sinulle! :)

    VastaaPoista
  8. Marko Leinon Joulutarina. Kirjasta on tehty myös elokuva. Kertoo joulupukin lapsuudesta.
    Mukavaa joulunaikaa :)

    VastaaPoista
  9. Liza Marklundin Halkovarkaat oli viime joulun aikaan mainio löytö. Pikkuinen kirja sopii hyvin myös lukujumin poistoon. :)

    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että jaksat järjestellä tällaista! Mukana arpajaisissa tottakai :) Joulukirjaksi suosittelen Marko Leinon Joulutarinaa. Siitä on jo monta vuotta kun luin sen, mutta pidin kovasti!

    Ihanaa joulua!

    ajatuksiakirjamaasta@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Joulutarina, josta on myös kotimainen elokuva! Tosi ihana
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Itse luen juuri Saiturin joulua, joten sitä voisin suositella :)

    Rauhallista joulua!
    kirsi.jakoaho(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Täälläkin on ollut niin kiire, etten toviin ole ehtinyt lukea kuin koulukirjoja. Tänään luin SIVUN verran romaania.... sitten oli taas mentävä. Onneksi sunnuntaina suuntaan maalle, siellä aioin viimein levätä ja lukea.

    Arvonnassa mukana! Olen huono suosittelemaan varsinaisesti jouluista kirjaa, mutta Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani oli viime joulun kirjani ja pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  14. Tämä on tosiaan ollut hurjan pitkä ja pimeä syksy. Kiva kuulla, että olet päässyt lomalle jo. Minulla on huomenna vielä virkavelvollisuuksiin kuuluva koulun joulujuhla, mutta sen jälkeen saan lomailla loppiaisen yli, ihanaa!

    Kiva arvonta, osallistun. Jouluisuudesta en mene vannomaan, mutta joulunajan pitkiin lukuhetkiin voisi sopia Jonathan Franzenin tuotanto rosoisuudessaan. Vapaus on suuri suosikkini häneltä, jota suosittelen lämmöllä. Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  15. Hyppään mukaan arvontaan! Jouluiseksi kirjaksi suosittelisin Axa Sorjasen hauskaa Puhu pukille-kirjaa. Kirja sisältää tositarinoita ei niin onnistuneista joulupukkikokemuksista. :) pihinainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Koiramäen Martta ja tiernapojat =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pistitpä pahan. Vaikka joulusta ihan tykkäänkin, en ole jouluisia kirjoja tainnut paljon lukea, sillä niitä ei paljon tule mieleen. Sanon vähän tylsän valinnan eli Dickensin Joululaulun (tylsän siinä mielessä, että olet varmasti kirjasta kuullut ja mahdollisesti sen jo lukenutkin). Olen mukana arvonnassa.
    Toivottavasti Turkuun tulisi vielä ennen joulua lunta. Ensi viikon sääennusteet ovat vaikuttaneet ihan hyviltä, mutta eihän sitä ennen ensi viikkoa vielä voi tietää. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  18. Tykkään lukea Mauri Kunnaksen Joulutarinoita aina jouluisin :D
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mauri Kunnaksen Tonttukirja on ihanan perinteinen :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Suosittelen Mauri Kunnaksen kirjaa Joulu :) june1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan. Joulukirjaksi suosittelen: Kate DiCamillo Joulun ilo.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Suosittelen talvista Johan Theorinin Yömyrskyä.
    Mukana kivassa arvonnassa. :)
    Hyvää joulun odotusta sinne !

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! Apua, en kyllä taida osata suositella varsinaisesti jouluista kirjaa.. Mutta tähän pimeyteen vinkkaan lempikirjailijaani, Per Pettersonia. Hänen kielensä sopii täydellisesti kiireettömyyteen. :-) Rentouttavaa ja suklaisen makeaa joulua sinulle! Ja ennen kaikkea monen monta mainiota kirjaa ja tarinaa. <3

    VastaaPoista
  24. Onpa kaunis kuva! Oikein jää kaipaamaan aurinkoa, sitä ei ole täällä päin juuri näkynyt pitkiin aikoihin.

    Mukana arvonnassa, totta kai! Aioin juuri suositella Harry Potteria, mutta sitten hoksasin, että mietitkin juuri sarjan uudelleenlukua nyt jouluna :D Suosittelen siis sittenkin viime jouluna lukemaani kirjaa eli Joyce Carol Oatesin Blondia. Tiiliskivi istuu hyvin jouluun, vaikkei muuten jouluinen olisikaan :)

    Rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
  25. Näin ennen joulua suosittelen joulukirjaksi jouluinen reseptikirjaa! :)
    En ole kokeillut reseptejä Teresa Välimäen, Johanna Lindholmin ja Laura Riihelän "Hyvää joulua"-kirjasta, mutta kirja vaikuttaa hyvältä ja hyvin mieleenkiintoiselta. :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mäkin suosittelen Narnian tarioiden Velhoa ja Leijonaa. Ei ole Lewisiä voittanutta, musta koko kirjasarja on aivan ihana :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  27. hmmmm vähän eri kategoria mutta Anatole france: pingviinien saari ....
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Lapsuudesta mieleen on jäänyt Viirun ja Pesosen joulu ;)
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  29. Tonttukirja Mauri Kunnakselta :)
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Kaikin puolin lapsellisena vastaan, että Koiramäen Joulukirkko, siitä saa aikuinenkin hyvää joulumieltä :)
    pussikarhu (at) luukku.com

    VastaaPoista
  31. Arvonnassa mukana ja viirua ja pesosta lueskellaan meillä
    salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kiitoksia jo kaikille tähän mennessä osallistuneille mukavista viesteistä ja hyvistä vinkeistä! :-) Vielä ehtii osallistua arvontaan, kisa sulkeutuu reilun vuorokauden kuluttua.

    VastaaPoista
  33. Viirun ja Pesosen joulua suosittelen minäkin, sopivan leppoista luettavaa.
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Topeliuksen joulu ihastuttaa aina.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Suosittelen Joulua pakoon / John Grisham
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  36. Jouluiset kirjat joita tulee mieleen on lähinnä lastenkirjoja... Joulun aikaan sopii kuitenkin kaikki taianomainen joten minusta joululukemiseksi sopisivat Maameren tarinat... mukana arvonnassa
    pauleceb@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Saiturin joulu, itse juuri sain tuon päätökseen ja suosittelen!
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  38. Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko on aivan ihana! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Louisa M. Alcott: Pikkui Naisia. Mieleen on jäänyt kirjan tunnelmallinen joulukuvaus
    arhippainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Suuri Tonttukirja! Ei varsinaisesti vain joulukirja, mutta sopii mitä parhaiten juuri joulunaikaan. Jaksaa lukea sekä lapset että aikuiset eli sinällään iätön ja ajaton kirja.

    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. J. R.R. Tolkien: Kirjeitä Joulupukille sopii joululukemisiksi
    janttarainen(AT)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Mauri Kunnaksen Martta ja Tiernapojat on kiva joulukirja
    sampsapie @ gmail.com

    VastaaPoista
  43. Saiturin joulu on joulun klassikko
    mirkkulainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Minä suosittelen Kunnaksen Suomalaista Tonttukirjaa
    arskari(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Niin ja nimimerkki Arhippa :)

    VastaaPoista