Muumipappa tahtoisi olla toimelias ja perheelleen avuksi, mutta Muumilaaksossa kukaan ei näytä tarvitsevan häntä. Pienet tulipalot sammutetaan ilman häntä, eikä edes Mörkö ole tarpeeksi vaarallinen, jotta häneltä täytyisi suojautua. Helpottaakseen Papan oloa Muumimamma päättää perheen muuttavan Majakkasaarelle, jossa Papalla ja koko perheellä tulisi olemaan kädet täynnä työtä.
Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Majakan valoa ei saada syttymään, eikä meri näytä hyväksyvän tulijoita laisinkaan. Ainoa, joka voisi perhettä auttaa, on vanha kalastaja, mutta tämähän ei suostu puhua pukahtamaankaan.
Olen lukenut kevään aikana 3 muuta muumikirjaa ja ihastunut täysin noihin hellyyttäviin palleroihin. Muumipappa ja meri eroaa kuitenkin mielestäni huomattavasti toisista lukemistani teoksista. Se on melankolisempi ja filosofisempi, ja tarjoaa näin paremman pohjan lukijan syvällisille mietinnöille muumeista.
Muumipappa ja meri paljastaa muumeista uusia, synkkiäkin puolia. Pappa tuntuu vajoavan itseensä toimettomuudessaan ja turhautuneisuudessaan, ja myös Muumimamma kaipaa kovasti omaa rauhaa sekä omaa rooliaan, jonka tuttu Muumilaakso hänelle soi. Kaikkien epämiellyttävienkin piirteiden takaa onneksi paistaa se rakkaus, joka vain Muumiperheessä voi sykkiä.
Minua ei Muumipappa ja meri kuitenkaan ihastuttanut. Hahmoista esiin tulevat luonteenpiirteet olivat siinä määrin ärsyttäviä, etten voinut täydestä sydämestä toivoa perheelle parempaa onnea Majakkasaarella. Esimerkiksi Muumipappa oli mielestäni raivostuttava kaikessa itsekkyydessään, aivan kuin ainoastaan hänellä olisi ollut merkitystä. Ymmärrän kyllä hyvin tuon turhautumisen tunteen, joka syntyy, kun tuntee itsensä tarpeettomaksi. Kuitenkin Muumipapan kohdalla tämä piirre oli mielestäni viety liian pitkälle.
Teos olisi voinut toimia paremmin, jos olisin lukenut sitä seesteisemmässä mielentilassa vaikkapa juuri meren rannalla. Muuttohässäköiden ja muiden kiireiden lomassa kirjasta tuli ehkä esiin kunnolla vain sen heikoimmat ja ärsyttävimmät puolet. Teoksessa ei tuntunut tapahtuvan mitään, vaan juoni junnasi paikoillaan. Rauhallisemmassa tilanteessa olisin ehkä voinut keskittyä paremmin siihen muutokseen, mikä kirjan aikana tapahtui muumien sisimmässä.
Kaikesta huolimatta Muumipappa ja meri ei ole mielestäni täysin läpimätä teos. Se on oiva pohja mietiskelylle identiteeteistä ja omasta roolista niin perheen keskuudessa kuin maailmassa. Minä taisin vain lukea sen väärällä hetkellä.
Muumipappa ja meri paljastaa muumeista uusia, synkkiäkin puolia. Pappa tuntuu vajoavan itseensä toimettomuudessaan ja turhautuneisuudessaan, ja myös Muumimamma kaipaa kovasti omaa rauhaa sekä omaa rooliaan, jonka tuttu Muumilaakso hänelle soi. Kaikkien epämiellyttävienkin piirteiden takaa onneksi paistaa se rakkaus, joka vain Muumiperheessä voi sykkiä.
Minua ei Muumipappa ja meri kuitenkaan ihastuttanut. Hahmoista esiin tulevat luonteenpiirteet olivat siinä määrin ärsyttäviä, etten voinut täydestä sydämestä toivoa perheelle parempaa onnea Majakkasaarella. Esimerkiksi Muumipappa oli mielestäni raivostuttava kaikessa itsekkyydessään, aivan kuin ainoastaan hänellä olisi ollut merkitystä. Ymmärrän kyllä hyvin tuon turhautumisen tunteen, joka syntyy, kun tuntee itsensä tarpeettomaksi. Kuitenkin Muumipapan kohdalla tämä piirre oli mielestäni viety liian pitkälle.
Teos olisi voinut toimia paremmin, jos olisin lukenut sitä seesteisemmässä mielentilassa vaikkapa juuri meren rannalla. Muuttohässäköiden ja muiden kiireiden lomassa kirjasta tuli ehkä esiin kunnolla vain sen heikoimmat ja ärsyttävimmät puolet. Teoksessa ei tuntunut tapahtuvan mitään, vaan juoni junnasi paikoillaan. Rauhallisemmassa tilanteessa olisin ehkä voinut keskittyä paremmin siihen muutokseen, mikä kirjan aikana tapahtui muumien sisimmässä.
Kaikesta huolimatta Muumipappa ja meri ei ole mielestäni täysin läpimätä teos. Se on oiva pohja mietiskelylle identiteeteistä ja omasta roolista niin perheen keskuudessa kuin maailmassa. Minä taisin vain lukea sen väärällä hetkellä.
★★★
Tove Jansson: Muumipappa ja meri (alkup. Pappan och havet, 1965)
Suomentanut: Laila Järvinen
WSOY, 1965 (kuvassa näkyvä painos 2010)
186s.
Minulle tämä taas taitaa olla yksi parhaimpia muumeja! Juuri sen synkemmän ja filosofisemman puolen vuoksi. Mutta luulen, että kirja ei kyllä ole parasta lukemista kiireeseen - minusta kirja juuri vaatii sen kiireettömyyden :)
VastaaPoistaTäytyy siis ehdottomasti kokeilla lukea kirja uudestaan joskus rauhallisempana ajanjaksona. :)
VastaaPoista