Kirjamessulippujen voittajat!

Helsingin Kirjamessujen kutsulippujen arvonta suoritettiin tänään ja voittajiksi valikoituivat nimimerkeillä Sara sekä legolatar kommentoineet henkilöt. Paljon onnea! Tarkkailkaapa sähköpostianne yhteydenottoni vuoksi.

Kiitos myös kaikille muille arvontaan osallistuneille! Vaikkei voitto olisi tällä kertaa osunut kohdalle, kannattaa blogia pitää vielä seuraavina viikkoina silmällä. Huomasin nimittäin juuri, että lukijamääräni lähentelee sadan rajapyykkiä, ja siinähän sitä olisi aihetta uudelle arvonnalle. Messulippuja en lupaa voitoksi, mutta hyvin varmasti jotain muuta kirjallisuuteen liittyvää. Pysykää siis mukana! :)

Mahdollisuus voittaa lippu Helsingin Kirjamessuille!

Kuten viikonloppuna jo mainitsin, olen menossa tämän kuun lopulla myös Helsinkiin kirjamessuilemaan. Tulevat messut ovat siitä itselle vähän erikoiset, että pyörin siellä kirjabloggaajana ja perjantaina alkuillasta on tiedossa myös mahdollisesti pientä bloggaripäivystystä. Jälkimmäisestä kuitenkin lisää varmasti vielä lähempänä tapahtumaa.

Minulla on lisäksi mahdollisuus arpoa kaksi yhden päivän messulippua teidän lukijoiden kesken. Helsingin Kirjamessuthan ovat avoinna torstaista 23.10 sunnuntaihin 26.10 saakka, ja lipulla on pääsy myös samanaikaisesti järjestettäville Musiikki- sekä Viini, ruoka & hyvä elämä -messuille. Nähtävää ja koettavaa löytyy siis varmasti jokaiselle.

Arvonta:

*Arvontaan voivat osallistua lukijoikseni rekisteröityneet henkilöt, joten ellet ole vielä rekisteröitynyt, tee se nyt.

*Osallistu arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot, mikä sinua kiinnostaa Helsingin Kirjamessuissa eniten. Esimerkiksi jonkun tietyn kirjailijan haastattelu vai täydet pöydät mahdollisia kirjaostoksia?

*Jätä kommenttisi yhteydessä myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton selvittyä.

*Aikaa osallistua on sunnuntaihin 12.10 klo 23.59 saakka. Voittajat (2) julkistan luultavasti heti maanantaina.

Onnea arvontaan! :-)

Vastoinkäymisiä ja kirjamessuja

Blogi on saanut elellä jo lähes kuukauden hiljaisuudessa, kun olen itse sairastellut. Jo monta viikkoa on kulunut kipeänä, eikä mieli ole ollenkaan tehnyt purkaa tänne ajatuksia, kun aivot ovat olleet jumissa jossain kuumeen, nuhaisen nenän ja kipeiden raajojen välimaastossa. Kaikista eniten on harmittanut se, etten ole päässyt ulos nauttimaan syksyn kirpeän raikkaista alkupäivistä. Syksy kun on ehdottomasti lempivuodenaikani, silloin jopa muutoin inhoamani rankkasateet tuntuvat tunnelmallisemmilta kuin muina vuodenaikoina. Onneksi paranemisprosessi tuntuu olevan nyt vauhdissa, ja pääsen toivottavasti pian ihailemaan kunnolla lehtien parhainta väriloistoa.

En ole kirjoittanut arvioita, mutta olen kuitenkin lukenut melko paljon. Joukossa on niin onnistuneita valintoja kuin pettymyksiäkin, enemmän kuitenkin ensimmäisiä. Jokaisesta kirjasta en jaksa kirjoittaa kokonaista arvostelua, mutta lisään tänne varmaan joidenkin päivien kuluessa miniarvioita, sillä suurin osa teoksista on todella mainitsemisen arvoisia.

Omistuskirjoitus itse kirjailijalta

Eilen, kun oloni tuntui jo kohtuullisen hyvältä, päätin lähteä käymään ystävieni kanssa Turun kirjamessuilla. Viime vuonna tein messuilla vain pienen pyrähdyksen, mutta tällä kertaa paikan päällä kului useita tunteja. En ollut ehtinyt juuri tutustua messujen ohjelmaan ja siitä syystä useat haastattelut menivät minulta ohi, mutta Katherine Pancolia kävin sentään kuuntelemassa Kuisti-lavalla. Naisen Krokotiilin keltaiset silmät oli minulle yksi viime vuoden parhaimpia lukukokemuksia ja olinkin iloinen, kun sain kirjaani oikein omistuskirjoituksen kirjailijalta Akateemisen kirjakaupan osastolla. Tosin lukioaikainen ranskanopettajani olisi saattanut hävetä silmät päästään niistä bonjoureista ja merceistä, joita lyhyen tapaamisen aikana latelin.

Pancolin Krokotiilin keltaisista silmistä on tullut myös elokuva, ja kävimme poikaystäväni kanssa katsomassa sen myöhemmin illalla Logomossa, jonne myös kirjailijatar itse saapui näytöksen loputtua. Elokuva oli viihdyttävä, kirjalle oikein uskollinen ja - tottakai - hyvin ranskalainen. Hahmot olivat aivan erinäköisiä kuin miksi olin heidät kuvitellut, mutta pidin heistä silti, ainoastaan päähenkilö Joséphine oli hienoinen pettymys, kirjassa kun samaistuin häneen todella paljon. Yllätyksekseni myös poikaystäväni piti elokuvasta, vaikka olin kuvitellut, että se on kohdistettu enemmän ehkä naisille. Poikaystävällenikin mieleen jäivät parhaiten juuri mielenkiintoiset hahmot.

Messuostoksia

Viime vuonna Turun kirjamessuilla ollessani en ostanut kuin yhden teoksen, vaikka perjantaiaamun rauhassa olikin hyvä kierrellä. Eilen lauantaina paikka oli tupaten täynnä, ja tien raivaaminen eteenpäin kävi ajoittain jopa voimille. Tämä ei kuitenkaan hillinnyt ostohimoani, vaan palasin kotiin neljän kirjan kanssa. Kolme näistä on Keltaisen kirjaston "kolme kirjaa 20€" -tarjouksesta, yksi mielenkiintoinen heräteostos Bazarin kojulta. Kirjojen lisäksi ostin DVD-kokoelman, jossa on monia klassikkokirjoista tehtyjä filmatisointeja, kuten Humiseva harju sekä Monte Criston kreivi.

Kirjojen lisäksi vierailimme ruokamessuilla saman katon alla. Tarjonta oli hyvää, mutta jäin kaipaamaan viime vuodelta muun muassa maukkaita, suklaisia tikkuomenia. :( Yhtä kaikki messupäivä oli oikein onnistunut, ja seuraavan kerran messuilenkin jo kolmen viikon päästä Helsingissä. Kyseisestä tapahtumasta kirjoittelen lisää vielä myöhemmin.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosissa on päällepäin kaikki olennainen kunnossa. Kansi on kaunis, ja nimi runollinen ja lukemaan houkutteleva. Sisältö sen sijaan jätti pyörryksiin useaksi päiväksi, eikä varmaa ollut edes se, olinko pitänyt lukemastani vai en. Uutta tämä hämmennys ei kuitenkaan ollut, sillä olen kokenut sen saman kirjailijan muidenkin teosten kohdalla. Tällä kertaa kirja jätti kuitenkin mielestäni vielä aiempaa enemmän aukkoja lukijan täytettäväksi.

Tsukuru Tazaki on omien ajatustensa mukaan persoonaton, väritön mies. Hänen ollessaan 36-vuotias kokee hän ensimmäistä kertaa elämässään vilauksen aidosta rakkaudesta, sellaisesta, johon hän haluaisi panostaa kaikkensa. Tyttöystäväehdokas huomaa Tsukurun mieltä kuitenkin painavan menneisyyden taakan, eikä hän halua syventää suhdetta ennen tuon taakan selvittämistä. Palataan kuudentoista vuoden taakse, aikaan jolloin Tsukurun läheiset ystävät päättivät yhteisymmärryksestä sulkea tämän pois elämästään. Tsukurun matka käy ystävien luokse, mutta myös omaan itseensä, omaan ulkopuolisuuteen, haluihin ja tiedostamattomiin tekoihin.

Olin odottanut Murakamin uusinta kuin kuuta nousevaa, joten olihan tämä kirja aluksi aikamoinen pettymys. Idea ei tuntunut tarinan alkupuolella tarpeeksi vetävältä ja koko kirjan kannattelevalta, ja lukeminen sujuikin aika tahmeasti rivi riviltä. En jaksanut kokea kavereiden vanhempien ammattien kertomista tärkeänä, enkä myöskään kaverien omien töiden pitkiä selontekoja. Olisin näiden sijaan halunnut tutustua kunnolla noihin neljään Tsukurun ystävään, mutta mielestäni he jäävät ohuiksi ja kaukaisiksi Eriä lukuun ottamatta.

Ja sitten, kuitenkin. Murakamin henkilöt elävät ja hengittävät, heidät pystyy näkemään jossain päin Hämeenlinnaa kuuntelemassa lintujen laulua ja muistelemassa menneitä. Kirjailijan luomat päähenkilöt ovat aina olleet itselleni harvinaisen samaistuttavia, sillä vaikka heille tapahtuu omituisia asioita, heidän elämänkaarensa sisältää myös niin yleismaailmallisia teemoja (rakkaus ja ulkopuolisuus, esimerkiksi), että niihin pystyy asettamaan itsensä ja jopa oppimaan niistä jotain. Murakami onnistuu teoksissaan yksinkertaisesti pukemaan konkreettiseen muotoon sen, mitä itse ajattelen, mutta en osaa muotoilla sanoiksi.

Yksi tämänkin teoksen suurimmista teemoista on ulkopuolisuus. Se on kirjoitettu mielestäni hienosti värien muotoon: kaverien nimet tarkoittavat jotain väriä, mutta Tsukuru saa ainoana tyytyä värittömään nimeensä. Suurin värittömyys on kuitenkin Tsukurun omien korvien välissä, hän itse pitää itseään tylsänä ja mielenkiinnottomana, vaikka muut eivät ajattelisikaan niin. Murakamin hahmoista Tsukuru onkin ollut omalla kohdallani tähän mennessä vaikeimmin samaistuttava. Tämä saattaa johtua siitä, että mies näkee itsensä niin persoonattomana, että se ylittää jo tavallisuudenkin rajat. Kirjailijan muut päähenkilöt kun tapaavat aika usein olla juuri todella tavallisia henkilöitä.

Kirja on koskettava ja taianomainen, samalla lailla kuin muutkin kirjailijan teokset. Tsukurun pitkä keskustelu Erin kanssa oli erityisen mielenkiintoinen, samoin muut Suomeen sijoittuvat kohdat. Tuttu maa näyttäytyy aivan eri tavalla vieraan, ulkomailta kotoisin olevan ihmisen silmissä. Kuinka jo lintujen laulu kuulostaa oudolta, ihmisten latelemista elämää koskevista aforismeista puhumattakaan.

Arvostan Murakamin teoksissa erityisesti sitä, että ne ovat syvällisiä olematta kuitenkaan liian vaikeaselkoisia tai luotaantyöntäviä. Myös tässä kirjassa pohditaan todellisen ja epätodellisen, tietoisen ja tiedostamattoman, sekä elämän ja kuoleman heikkoja rajoja. Kuitenkin lukukokemus jäi nimensä mukaisesti vähän värittömäksi, vaikka paikka paikoin koinkin jälleen jotain järisyttävää. Tähtiä on kolme, mutta kolme ja puoli kuvastaisi ajatuksiani vielä tarkemmin.

★★★ 

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (alkup. Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru, kare no junrei no toshi, 2013)

Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Tammi, 2014

330s.

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Ian McEwanin Sementtipuutarhan luettuani en voinut hetkeen muuta kuin puistella päätäni. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa, järkyttävää ja suoraan sanoen... oksettavaa teosta. Toisaalta kirjan aiheuttaman järkytyksen voi nähdä myös sen positiivisena puolena. Se herättää varmasti jokaisessa lukijassaan jonkinlaisia tunteita.

Sementtisen puutarhan keskellä on talo, jossa asuvat Julie, Jack, Sue ja Tom vanhempineen. Kun vanhemmat kuolevat, muuttuvat jäljelle jääneiden perheenjäsenten asemat ja suhteet toisiinsa radikaalisti. He jäävät alaikäisinä asuttamaan taloa, mutta joutuvat etsimään oman paikkansa siellä uudelleen. Rajoja ylitetään, sillä heidän keskuudessaan eivät enää yhteiskunnan normit päde.

Sementtipuutarha kuvaa eristäytyneisyyttä ja ulkopuolisuutta, pysähtyneisyyden keskellä elämistä. Kirjasta saa käsityksen, että perhe on ollut aina tai ainakin pitkän aikaa sivustakatsoja maailmassa. Lapset käyvät kyllä koulua, mutta eivät tuo koskaan kavereita kylään, eikä vanhemmilla ole enää elossa olevia sukulaisia tai muita tuttuja. Ympäröivät talot on hylätty aikaa sitten mahdollisen moottoritien tieltä ja lopulta roska-autokin lakkaa käymästä. Tämä erillään olo mahdollistaa kirjan järkyttävät tapahtumat: ketään ei kiinnosta, mitä talossa puuhataan.

Ulkopuolisuus tulee esiin myös perheen sisällä. Vanhempien kuoltua Jack yrittää usein saada sisariinsa yhtä läheistä sidettä kuin lapsena, mutta huomaa katsovansa näiden naureskelua sivusta. Muut perheenjäsenet tuntuvat yrittävän jollain tavalla päästä eteenpäin vanhempien kuoltua, tai sentään reagoivat siihen aktiivisella toiminnalla, mutta Jack vain makaa huoneessaan kuin ajan jalkoihin jääneenä, masturbointi ainoana viihdykkeenään. Minusta kirjaa oli suorastaan inhottava lukea Jackin näkökulmasta. Sen lisäksi, että hän on kirjaimellisesti lian peitossa jatkuvasti, hän vaikuttaa myös laiskalta, menneisyydessä elävältä ja töykeältä.

Oma identiteetin etsiminen ja varsinkin seksuaalisuus ovat kirjassa vahvoja teemoja, mutta eivät ehkä aivan perinteisillä tavoilla. Perheen nuorin, kuusivuotias Tom, esittää erilaisia rooleja ja pukee päälleen hameita ja peruukkeja. Näin hän tuntuu sekä peilaavan perheessään tapahtuvia asioita että etsivän itseään. Vanhemmat sisarukset puolestaan koettelevat seksuaalisuuden rajoja hyvinkin epänormaaleilla tavoilla.

Kirja on minusta oikeasti aika suttuinen ja inhottava, kuin jokin likainen otus, jonka haluaisin vain pyyhkäistä pois näköpiiristäni. Toisaalta pistin merkille, kuinka hyvin se loppujen lopuksi onkaan kirjoitettu. Ihastuin McEwanin kerrontaan ja jopa hänen taitoonsa luoda moniulotteisia, häiriintyneitä henkilöhahmoja. Tämä teos antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa, mutta en silti voi kiistää, ettenkö olisi pitänyt siitä toisenlaisilla tapahtumaratkaisuilla enemmän.

★★★ 

Ian McEwan: Sementtipuutarha (alkup. The Cement Garden, 1978)

Suomentanut: Eva Siikarla

Otava, 2009 (suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1980 Kirjayhtymä Oy:n julkaisemana)

135s.

Loput kirjakuvat

Le Masque Rouge -blogin kirjakuva päivässä -haasteessa oli tarkoitus kuvata elokuussa joka päivä yksi annetun aiheen mukainen kirjakuva. Tämän postauksen myötä saan omankin haasteen valmiiksi, vaikkakin päivän myöhässä. Viime viikon sairaana olon vuoksi en myöskään pystynyt kuvaamaan ihan joka päivä, vaan nämä kuvat on otettu vasta viikonlopun ja tämän päivän aikana. Hauskaa oli kaikesta huolimatta, vaikka seuraavalla kerralla taidan osallistua hitusen lyhyempään haasteeseen, tämä joka päiväinen päivittäminen kävi melkein työstä. :-D Kiitos vielä Emilielle!

26. päivä: Kirjoja, joka paikassa!

Yleensä pyrin pitämään kirjat joko yöpöydällä (siis jakkaralla) tai kirjahyllyssä, mutta silloin tällöin niitä saattaa löytyä myös lattialta sängyn vierestä. Näin yleensä silloin, kun jakkara on jo täynnä kirjoja, mutta haluaisin silti pitää lähellä vielä niitä muutamaa muuta, jos illalla nukkumaan mennessä jokin niistä osoittautuisikin toisia mielenkiintoisemmaksi.

27. päivä: Puhutteleva nimi

Voimakas nimi ja niin on kyllä aihekin. Vaikken Millennium-trilogiasta aivan hirveästi välitä, on tämä ensimmäinen osa niistä selvästi paras.

28. päivä: Lukematta jo ikuisuuden

Tähän olisin voinut valita myös Taru Sormusten Herrasta -trilogian, joka on ollut minulla kohta 13 vuotta lukemattomana hyllyssä, mutta olen toisaalta puhunut siitä jo useaan otteeseen täällä. J.K. Rowlingin Paikka vapaana -kirjan sain puolestaan kohta kaksi vuotta sitten lahjaksi ja olen sitä aloittanutkin kerran, mutta en sen pidemmälle ole vielä päässyt. Tarkoitus on kuitenkin lukea se kokonaan (TSH myös, sitten joskus. Kröhöm..).

29. päivä: Kestosuosikki

En ole monia kirjoja lukenut uudelleen sitten lapsuus- ja teinivuosien, mutta Agatha Christien kirjat jaksavat kuitenkin kerrasta toiseen viihdyttää. Haluaisin näitä enemmänkin hyllyyni, nyt minulla on vasta kuvassa näkyvät Vaarallinen talo ja yhteisnide Ruumis kirjastossa & Herkuleen urotyöt.

30. päivä: Bookshelfie

Kuvassa näkyy puolikas bookshelfistä elikkä kirjahyllystäni, mutta bloggaaja itse jätti nyt sen edessä poseeraamisen väliin.

31. päivä: Freebie

Viimeisen päivän kohdalla aihe oli vapaavalintainen, ja niinpä minä sitten tyhjensin kirjahyllyni sisällön olohuoneen matolle. Tältä siis näyttää 165-170 kirjan kasa (jota oli muuten himputin vaikea asetella kuvaan!).