Sivut

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa


Muistanette varmaan, kun joitakin postauksia sitten esittelin Kalmatollon kartanossa asustavan hurmaavan Ada Gootin? Ottilia ja keltainen kissa on Chris Riddellin toisen lastenkirjasarjan avausosa, joka jatkaa kirjailijalle ominaisella humoristisuudella, taidokkailla kuvituksilla ja mielenkiintoisilla yksityiskohdilla.

Ottilia ja keltainen kissa kertoo Ottilia-tytöstä, joka elää Ison Kaupungin Pippurimyllytalossa. Hänen tehtävänään on pitää huolta vanhempiensa matkoilta tuomista erilaisista kokoelmista, kuten kuumavesipullokokoelmasta ja meteoriittikokoelmasta. Esineiden hoitamisen rinnalla Ottiliaa kiinnostaa "visaisten pulmien ratkominen ja ovelien suunnitelmien laatiminen". Ottilia pääsee tositoimiin, kun naapurustosta alkavat katoamaan niin sylikoirat kuin näiden omistajien korut. Jäljet johtavat lopulta keltaisen kissan luokse.

Ottilian tarina sijoittuu Adan 1700-1800-lukujen vaihteen sijaan 2000-luvulle, ja tarina tuntuu jo heti tämän vuoksi tavanomaisemmalta. Mukana ei ole eriskummallisia kotiopettajattaria tai haamuja, vaan tuttuja kissoja ja koiria. Rikoksen selvittämisen lomassa kuvataan Ottilian ja karvaisen Mauri-herran arkea, johon kuuluu perinteinen aamupuuro ja kaakao, sekä Ottilian vanhempien palkkaamat siivous- ja ruokapalvelut.

Ottiliasta ja keltaisesta kissasta puuttuvat kirjallisuusviittaukset, jotka puolestaan tekivät Ada Gootin tarinasta omasta mielestäni niin merkittävän ja mieleenpainuvan. Myös Ottiliassa on kuitenkin vire, joka ehkä kirjallisuusviittausten tapaan saattaa aueta paremmin vanhemmille lukijoille. Ottilian vanhemmat ovat koko tarinan ajan matkoilla, ja Ottilia ja Mauri-herra asuttavat kotia kahdestaan. Tarinasta huokuu yksinäisyys kummankin hahmon kohdalla. Ottilia kaipaa vanhempiaan ja Mauri-herra puolestaan kiireisen Ottilian seuraa ja huomiota. Tunnelma muuttuu kuitenkin tarinan edetessä jälleen iloiseksi, ja hahmotkin tulevat uudella tavalla tietoisiksi ystävien ja perheen tärkeydestä.

Chris Riddell on onnistunut luomaan kaksi omannäköistä ja ihastuttavaa lastenkirjasarjan aloitusta, joissa seikkailut yhdistyvät hahmojen arkielämään. Vaikka itse miellyin hiukan enemmän Ada Gootin tarinaan, aion jatkossa seurata myös Ottilian matkaa.

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa (Ottoline and the Yellow Cat, 2007)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Gummerus, 2017
171s.

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut Adaa tai Ottiliaa, vaikka töissä näihin törmää koko ajan, mutta siellä pohdittiin juuri, että onko Adan kirjallisuusviittaukset kenelle, kun lapsilta ne menee herkästi ohi? Mutta ehkä sitten niille mahdollisille aikuislukijoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse ainakin ajattelisin näin, että kirjallisuusviittaukset on osoitettu aikuislukijoille ja lukijoille, joille kirjallisuuden klassikot ovat tuttuja. :) Niiden tarkoitus on luultavasti toimia viihdykkeenä ja "porkkanana" aikuisille, jotka lukevat kirjaa yhdessä lastensa kanssa, ja aikuisille, jotka muuten tykkäävät lukea lastenkirjallisuutta. Itse olin tosiaan ihan innoissani, kun bongasin mm. Jane Eyren "Jane Korvana". :D

      Poista