Sivut

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Helene Hanff: The Duchess of Bloomsbury Street


Tässä on yksi edellisessä postauksessa esittelemistäni alkuvuoden kirjaostoksista. Teos herkullisen värisine kansineen oli niin kiinnostavan oloinen, että aloin lukea sitä melkein heti sen käsiini saatuani. Lukukokemus ei kuitenkaan kokonaisuutena ollut aivan niin ruusuinen, kuin olin toivonut.

84, Charing Cross Road - haaveilua Lontooseen matkustamisesta
Helene Hanffin vuonna 1970 ilmestynyt teos 84, Charing Cross Road on yksiä lempikirjojani. Viime postauksessa valotin jo hieman kirjan juonta, mutta teos tosiaan kuvaa amerikkalaisen Hanffin vuosikymmeniä kestänyttä kirjeenvaihtoa englantilaisen Marks & Company -nimisen antikvariaatin henkilökunnan kanssa. Pari vuotta sitten, teoksen ensimmäistä kertaa luettuani, kirjoitin siitä näin: "koskettava, hauska ja valloittava." Teos, josta "todella käy ilmi rakkaus kirjoja kohtaan."

Kirjassaan Hanff suunnittelee pitkään matkaa Lontooseen kirjetovereitaan tapaamaan. Aina tielle ilmestyy kuitenkin jokin este, kuten rahaongelmat, joiden vuoksi matkaa ei voida toteuttaa. Viimein, 84, Charing Cross Roadin ilmestyttyä ja jopa menestyttyä jonkin verran, Hanff pystyy kuin pystyykin ostamaan lentoliput Iso-Britanniaan. The Duchess of Bloomsbury Street kuvaa Hanffin päiväkirjamerkintöjen avulla tätä useita viikkoja kestänyttä oleilua Lontoossa ja sen lähiseuduilla.

The Duchess of Bloomsbury Street - Lontoossa lounaskutsuilla
The Duchess of Bloomsbury Street alkaa Yhdysvalloista. New Yorkissa asuva Hanff hermoilee ensimmäisissä merkinnöissään sitä, tekeekö hän oikean ratkaisun kauas Iso-Britanniaan matkustaessaan: 

"I was terrified of going abroad by myself (I am terrified of going to Queens or Brooklyn by myself; I'm afraid of getting lost) and I had no idea what I would do if something went wrong and nobody met the plane." 

Hanff on joutunut odottamattomaan leikkaukseen vain vähän ennen suunniteltua matkaa, eikä hänellä ole kunnolla aikaa toipua. Tämä vain lisää hänen paniikkiaan siitä, onko hän lainkaan kykeneväinen matkustamaan. Alkuvaikeuksista huolimatta kaikki tuntuu jatkossa sujuvan mainiosti, ja monta ihmistä on ottamassa Hanffia vastaan lentokentällä Lontoon päässä.

Hanff toteaa itse kirjassa, että 84, Charing Cross Road ei ole tuonut hänelle rikkauksia. Ihailijoita hän on sen sijaan saanut lukuisia sen kautta. Hanffin kalenteri täytyy matkan aikana erilaisista kutsuista jopa aivan tuntemattomien ihmisten luokse, jotka haluavat tutustua häneen hänen kirjansa luettuaan ja siitä pidettyään. Siinä, missä 84, Charing Cross Road keskittyy selkeästi kirjoihin ja lukemiseen, tässä ns. jatko-osassa on huomattavasti enemmän pintapuoleisempia mainintoja ihmisistä, jotka pyytävät Hanffin kotiinsa lounaalle. Ihan totta puhuen suurin osa kirjasta keskittyy puheeseen lounaskutsuista ihailijoiden luokse. Tietyssä mielessä ymmärrän, miksi Hanff kohdistaa huomionsa merkinnöissään juuri näihin lounaskutsuihin, niiden avullahan hän kykenee säästämään hieman rahaa ja olemaan maassa pidempään. Tämä kuitenkin johtaa päiväkirjamerkintöjen yksipuolisuuteen. 

Teoksessa ei juuri sivuta kirjoja, vaikka ne ovat sentään perimmäinen syy sille, miksi Hanff ylipäätään aloitti kirjeenvaihdon Marks & Companyn kanssa ja sai päähänsä matkustaa Lontooseen. Ne muutamat hetket, jolloin Hanff pohtii itseään kirjojen lukijana suhteessa muihin lukijoihin, ovat mielestäni ehdottomasti teoksen parasta antia. Kunpa tällaisia hetkiä olisi vain enemmän, silloin olisin ihastunut teokseen ikihyviksi.

The Duchess of Bloomsbury Street antaa Hanffista edellistä teosta kokonaisemman kuvan. En toisaalta tiedä nyt kirjan luettuani, mitä mieltä hänestä olen. Ajoittain nautin naisen kirjoitustyylistä paljon, mutta useimmiten tuntui, etten aivan saanut kiinni hänen ajatuksistaan ja etenkään huumoristaan. Tämä teos ei vaihtele näkökulmiltaan samalla tavalla, kuin edellinen kirja, mikä ehkä vaikutti myös siihen, miksi lukeminen tuntui ajoittain hieman puuduttavalta. 84, Charing Cross Roadissa lukemista jouduttivat usein vaihtelevat näkökulmat ja keskustelut eri henkilöiden välillä.

Erilaisia kokemuksia Hanffin parissa
The Duchess of Bloomsbury Street on lyhyt teos, vain 144 sivua, ja olikin mielestäni melkein naurettavaa, kuinka paljon aikaa käytin lopulta sen lukemiseen. Niin tahmeaa kirjan parissa tarpominen ensin oli.

Teos ei ole kuitenkaan huono, vaikka olenkin tässä kirjoituksessa ollut varsin kriittinen sitä kohtaan. Lukukokemus vain oli täysin erilainen tämän kirjan, kuin edellisen, parissa. Ehkä siitä syystä minun olikin aluksi niin vaikeaa suhtautua tähän jatko-osaan. 84, Charing Cross Road on nopealukuinen ja nautittava elämys, mutta tämä teos vaatii kärsivällisyyttä ennen kuin tarinaan ja Hanffin samoiluihin pitkin Lontoota pääsee kunnolla kiinni. 

Vaikka lämpesin Hanffille tällä kertaa todella hitaasti, teoksen parhaat osuudet korvaavat kyllä kaiken sen takkuamisen moninkertaisesti. Alussa saatoin jopa pariin otteeseen toivoa Hanffin jääneen New Yorkiin kirjoittamaan hauskoja kirjeitään Atlantin yli sen sijaan, että hän tuntui käyttävän matka-aikansa valittamiseen (tai sitten se valittaminen oli juuri sitä huumoria, jota en vain ymmärtänyt). Lopussa olinkin jo niin kiintynyt tarinaan, että ei ollut enää yhtään ihme, että viimeisillä sivuilla tuli surku, kun ymmärsin matkan olevan päätöksessä.

Kokemukseni Hanffin parissa eivät ole olleet lainkaan tasaisia, mitä tulee näihin kahteen teokseen. En kuitenkaan laita ollenkaan pahakseni, jos saan joskus tulevaisuudessa luettavakseni muitakin hänen kirjojaan.

Helene Hanff: The Duchess of Bloomsbury Street
Alkusanat: Plum Sykes
Harper Perennial, 2016 (1. painos ilmestynyt vuonna 1973)
144s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti